Hyvä puhelin koululaiselle – Kuinka valita lapselle älypuhelin?

Koulujen alkaessa alkaa monessa lapsiperheessä myös pohdinta puhelimen hankinnasta lapselle. Yksiselitteisesti kaikille hyvää puhelinta ei varmasti ole, koska jonkun kaverilla on malli X, toisen on pakko saada malli Y.

Jotkin yleistykset kuitenkin osuvat suurimmalla osalla kohdalleen. Ensinnäkin, pieni käsi tarvitsee pienen puhelimen. Kovin paljoa neljää tuumaa isompaa näyttöä ei siis kannata valita.

Toinen, ja monelle merkittävin tekijä, on hinta. Kerroin puhelimen hajoamiselle tai katoamiselle on hyvä. Siksi iPhone X ei välttämättä ole viisain valinta, ellei tähän halua sijoittaa muutaman kerran vuodessa uudelleen. Keskiluokan tai sitä alempi puhelin riittää aivan hyvin. Käytetty puhelin ei myöskään ole huono valinta, jos haluaa esim. Applen. Tällöin toki turvia ja lisävakuutuksia ei ole tarjolla, pl. kotivakuutu

Suojakuoriin ja näyttösuojiin kannattaa myös satsata ja paksut silikonikuoret pelastavat monta ruutua hajoamiselta. Kuori kannattaa valita yhdessä, koska usein isi/äiti ei tajua mistään mitään.

img_1340.jpg
Kuoria on tarjolla moneen lähtöön.

Lapset ovat yleensä yllättävän hyviä tekniikan kanssa. Kuitenkin hyvä valinta käyttöjärjestelmän puolesta on sama kuin itsellä. Näin opettaminen ja opettelu on hieman helpompaa ja saattaapa tenava löytää puhelimesta jotain, mistä vanhemmat eivät tienneet olevan edes olemassa. Lisäksi esim. Applen malleissa voi käyttää perhejakoa, jolla voi esimerkiksi rajoittaa lapsen puhelimen sisältöä ja jakamaan sijainnin puhelimesta. Kannattaa siis suosia samaa käyttöjärjestelmää kuin itsellä on.

Puhelimeen on saatavilla monia käytönrajoitus  ja valvonta appeja, joihin kannattaa tutustua. Esimerkiksi Screen Timellä voi rajoittaa ruutuaikaa ja Net Nannyllä sisältöä. Kannattaa siis tutustua oman sovelluskaupan tarjontaan itselle sopivista apeista.

Muistathan kurkata myös liittymävertailumme

Uncategorized

%d bloggers like this: